Archive for the ‘Joulut’ Category
Joulu 2014
Jan
Vuoden 2014 joulukortit olivat pääasiassa tällaisia. Pääasiassa näissä on kierrätetty vanhoja joulukortteja ja partiolaisten joulukalenterin kuvia. Viimeisen sorttisia tehtiin muutama kappale lapsen kanssa yhteistyössä, hän sai liimata valitsemansa osat paikalleen pohjan päälle näihin enkelikortteihin.
Tags: Kiiltokuva, Kulta, Nauha
Joulukortit 2013
Jan
Joulukortit 2013 olivat muun muassa tämänsorttisia.
Tags: Kuviopaperi, Leimasimet
Joulukortti 2012
Dec
Tämän vuoden joulukortit toteutuivat poikkeuksellisti samanlaisina kaikki, tuotekehittelyvaiheen variaatioita ja paperien värejä lukuunottamatta. Tässä kaksi versiota. Perinteisesti yli puolet korteista ehti livahtaa suljettuun kirjekuoreen ennen kuin korttitehdas muisti kuvausvaiheen jääneen jälleen välistä… Joulukortin inspiraatiomateriaali näkyy alla. Taiteilija sormiväreineen oli puolivuotias, ja korttitehtaan tehtäväksi jäi leikellä sopivia jouluisia kuvioita tuosta taideteoksesta. Joulukuusi oli tietenkin mitä mainioin aihe.
Pikkuisia joulukuusia liimailtiin punaisille ja vihreille korttipohjille, punaisen ja vihreän kirjaville kuviopapereille ja kartongeille. Muutama kierros juuttinarua, kuvioleikkurilla naksuteltuja piparireunaisia ympyröitä ja sydämiä ja jouluntoivotukset vielä päälle. Riemunkirjavaa joulua!
Tags: Kuviolävistäjä, Kuviopaperi, Nauha, Vihreä
Joulukortit 2011
Jan
Kävi taas perinteisesti, että kun liukuhihna oli saatu käyntiin jouluksi niin puolet korteista ehti sujahtaa suljettuihin kirjekuoriin ennen kuin kamera ehti paikalle… Tässä kuitenkin osa korteista kollaasina.
Yläreunan kortteja tuli tehtyä useita kutakin, muut ovat “uniikkikappaleita”. Olennaisin puuttuva korttimalli on sellainen turkoosi lumihiutalekortti, joita tuli tehtyä varmasti kymmenkunta samanlaista. Ne tuli myös postitettua ensimmäisenä…
Yläreunassa valkoinen (heikosti erottuva) kohokuviokuusi on tehty muotilla, joka tuli jouluna 2010 Do Craftsin Creativity -lehden mukana. Samassa paketissa tuli mm. tuo lahjapakettileimasin keskellä vasemmalla, tämä lintuleimasin sekä muutamia muita pieniä jouluaiheisia leimasimia. Itselläni ei ole ollut tuolle kohokuviointimuotille mitään käyttöä, mutta syksyn 2011 kansalaisopiston korttikurssilla (jonka tuotoksia varmasti vielä tänne ilmestyy) opettajalla oli stanssileikkurimankeli mukana, ja sillä rullailin pari kappaletta kuusikuvia varastoon. Enpä sen enempää innostunut touhusta kyllä.
Oikean yläkulman kortti on toinen oma suosikkini tämän joulun korttisarjoista, mutta ei mikään edullinen malli koska tuo huopapuu on valmis huopakoriste, ja niillä on jonkin verran kappalehintaa. Siinä taustalla on käytetty kuviopaperia, jonka hankin “tosi ihanana” yli vuosi sitten, mutta kuten tavallista, sitä on ollut vaikea sävyttää mihinkään projektiin. Paperia ei ole enää ilmeisesti itsellä varastossa, mutta jos en ihan väärin muista niin se on Magnolia Craftsin 12×12″ paperi (askartelubrändi josta en muuten välitä yhtään).
Muut tuossa näkyvät ja myös kuvaamatta jääneet kortit olivat aikalailla kierrätystavaraa edellisten vuosien joulukorteista, mainoskorteista ym. Keskimmäisen kortin aihio on ollut olemassa jo vaikka kuinka pitkään, kunnes nyt se yllättäen jalostui joulukortiksi ja pääsi maailmalle.
Näiden korttien lisäksi tein muutaman kappaleen kynttilä-tulitikkuaskipaketteja joulukorteiksi, mutta nekin livahtivat valitettavasti postiin ennen kuin kamera ennätti mukaan. Sama pää kesät talvet niin minkäs teet…
Tänä vuonna ei kortteihin varsinaisesti ollut mitään tarkkaan mietittyä ideaa, vaan näitä kasattiin niistä tarpeista mitä vuosien varrella oli laatikkoon kertynyt aiheen “joulu” ympärille. Tämä on erinomainen taktiikka ajatellen askartelulaatikkoa ja sinne kertyvää roinaa, mutta erittäin huono idea ajatellen askartelukestävyyttä. On henkisesti melkoinen homma koettaa kohtuullisen lyhyessä ajassa ideoida ja sommitella 30 korttia. Aloitin homman jopa ihan ajoissa eikä ollut mitään varsinaista kiirettä, mutta silti. Voin sanoa, että into loppui jossain vaiheessa niin täysin että pari viimeistä puuttuvaa korttia piti ostaa kaupasta (!!!). Enpä ole sen jälkeen tullut kaivaneeksi papereita kaapista, menee ehkä vielä hetki palautuessa… Ensi jouluksi tavoitteena siis jälleen yhtenäinen suunnitelma.
Jouluntoivotuksia vei korttien ja kynttilöiden lisäksi vielä Divaani-lehden mallin mukaisesti tällaiset joulukukat:
Joulukortit 2010
Jan
Kun tuo joulu ei ihan ole virallisesti vielä päättynyt, niin laitanpa nuo joulukortit tänne. Tai oikeammin muutaman esimerkin. Jokainen oli vähän erilainen, mutta sama poro näytteli pääosaa kuitenkin kaikissa. Poro oli joko sudittu leimatyynyllä tai suihkutettu sapluunan läpi hopeisella spray-maalilla. Taustalla oli jokaisessa joko kuviopaperia tai tapettia. Detaljeja oli muutamaa eri sorttia. Keskimmäisessä käytetty nauhalla kiinnitetty “Merry Christmas” on Miss Cutiepien Freebie -kokoelmasta.
Korttien mukana lähti pussillinen kesäistä koivun tuoksua saunassa nautittavaksi. Olin ostanut Pariisista keväällä teepusseja irtoteelle, ja tähän tarkoitukseenhan ne sopivat mainiosti. Muuttuivat kyllä aika littanoiksi postimatkan aikana…
Lisäksi tuli tehtyä joitakuita sarjasta poikkeavia, joista kameran muistikortille ehti tallentua ainoastaan yksi. Tämän kortin idean olin löytänyt jostakin blogista, mutta en millään muista enää missä se olisi tullut vastaan. Kirjaimet ovat kaksipuoleisella 3D-teipillä kuviopaperiliuskojen päällä. Leimakirjaimet Scrappy Catin.
Melkein kaikki loput ei-porokortit menivät Tiimarin ja Helsinki Mission järjestämään kampanjaan, jonka kautta joulukortteja jaetaan yksinäisille laitoksissa asuville vanhuksille. Olin siis kiireessä määräaikaan mennessä kirjoittanut terveiseni kortteihin ja kiikuttanut ne Tiimariin, kamera ei ehtinyt siihen vauhtiin.
Lisäksi naapureille tuli askarreltua vielä pari päivää ennen joulua tämäntyyppiset kortit joulukoristeen kera. Koriste on taivutettu hehkutetusta 0,6 mm rautalangasta ja sen ympärille on kieputettu ihan ohuella rautalangalla muovihelmiä. Koriste on solmittu satiininauhalla rusetille kortin kääntöpuolelle. Taustalla yksi samoista Miss Cutiepien Christmas ticketeistä, ideana että kun koristeen irroittaa niin kortti ei jää täysin tyhjäksi. Leimasinkuviot, jotka näkyvät kyllä eri huonosti tässä, ovat Paperinauhan alennuspöydästä, eivätkä edes omia, vaan olivat siskolta lainassa…
Tags: Ääriviivatarrat, Ekstrat, Freebiet, Helmet, Hopea, Kulta, Kuviopaperi, Leimasimet, Napit, Nauha, Punainen, Ruskea, Sininen
Joulukortteja arkistosta 2009
Nov
Vuoden 2009 joulukortit tuli pitkästä aikaa kaikki tehtyä perustuen samaan ideaan. Osassa joulupalloista käytin vanhoja joulukortteja, osassa koristelin kartonkia ääriviivatarroilla (nuo vasemman yläkulman tarrat ovat niitä yli jääviä koristeiden keskustoja, aika mahdotonta hommaa niiden sormeileminen pinsettien kanssa paikoilleen…) ja osassa tuli käytettyä kaikenlaista kierrätysmateriaalia, kuten nyt tuossa vasemmalla alhaalla Aladdin -suklaarasian sydämellistä pehmustepaperia. Kaikki kortit olivat joko sinisiä tai punaisia, taustalla oli valkoraidallista tapettia.
Yli jääneitä pallot, leikeltyjen joulukorttien jouluntoivotukset ja jokunen muukin jouluaiheinen kuva päätyi pakettikortteihin.
Tags: Ääriviivatarrat, Punainen, Sininen, Tapetti
Joulukortteja arkistosta 2008
Nov
Vuoden 2008 joulukortteja varten olin tehnyt kuviolävistäjähankinnan, ja tuolla kuusirei’ittäjällä naksuteltiinkin suurin osa vuoden joulukorteista.
Jotakin muutakin kuitenkin tuli tehtyä: edellisvuoden lumihiutaleleimailuja oli vielä jäljellä, joten niitä päätyi kahteen korttiin (Ala- ja ylärivin toinen vasemmalta). Ruskeasta huovasta tein piparkakkuja säkkikankaalle muutamaan korttiin, ja vanhoja joulukortteja ja pakettikortteja tuli silputtua joihinkin kortteihin kuva-aiheiksi (kuten ylhäällä toinen vasemmalta ja oikea alakulma).
Keskimmäinen enkelinsiipikortti oli ainoa laatuaan, olin löytänyt nuo vastustamattomat höyhensiivet Vaasan Sinooperista ilman sen parempaa ajatusta mihin ne päätyvät. Samoin ainoa laatuaan on vasemman yläkulman kortti, sen kultainen koriste on tehty kahdesta kolmion muotoisesta pitsikoristeesta. Joskus ideaa pitää odottaa kauankin, tuo kultainen pitsi oli maannut askartelulaatikon pohjalla lähemmäs kymmenen vuotta.
Tags: Ääriviivatarrat, Höyhenet, Huopa, Kuviolävistäjä, Leimasimet, Ruskea, Sininen, Valkoinen
Joulukortteja arkistosta 2007
Nov
Joulun 2007 kortit askarreltiin opiskelijakavereiden kanssa eräänä lauantai-iltana glögiä juoden. Pääasiassa kortit olivat tuon ylärivin keskimmäisen kortin mallia, mutta koska samannäköisten korttien tekeminen on pidemmän päälle tylsää, tulee toisinaan tehtyä useampaa sorttia. Tykkään kovasti tuosta valkoista valkoisella -väriyhdistelmästä. Valkoinen on aina kaunis, ja eri materiaalien tuntu ja ulkonäkö korostuu.
Ylhäällä vasemmalla taustalla valkoisen kuitukankaan päällä on jouluinen teksti, jossa kerrotaan joulukirkkoon menemisestä ja piparien syömisestä. Ylhäällä oikealla lumihiutale on leikattu huovasta. Samoin huopainen on vasemman alakulman tähti, kortissa on lisäksi leimailtu valkoisella leimamusteella “Hyvää Joulua” sekä taustalle lumihiutaleita. Alhaalla keskellä on käytetty tietokoneen näppäimistön piirilevyä. Oikealla alhaalla on tähden takana Nisse-Polkka.
Tags: Ääriviivatarrat, Huopa, Leimasimet, Sininen, Valkoinen, Vihreä