Archive for August, 2011

Hääpäivänä satamassa

29
Aug

Kortti meni hääpäiväonnitteluksi parille, jotka molemmat ovat töissä valtiolla merivoimissa. Taustalla tummansininen korttipohja, kuultopaperia ja “Reliable Map of the World”, Melissa Francesin Benjamin -kuviopaperia. Veneen kuva taitaa olla erään pankin pari vuotta vanhan kampanjan mainoskortista, päällä vielä puusydän ja kirsikkana kakussa päällimmäisenä strassi.

Karttakuviot inspiroivat aina kovasti, joten askartelulaatikkoon on kertynyt useampaa sorttia erilaisia karttakuvioisia papereita. Niiden, ja niistä erityisesti tällaisten maailmankarttatyyppisten papereiden käyttäminen on kuitenkin osoittautunut vaikeammaksi kuin kuvittelin – sopiva kokonaisuus on jotenkin vaikea koota – joten kovin montaa valmista toteutusta ei niistä ole vielä syntynyt. Tähän lopputulokseen olen kuitenkin ihan kohtuullisen tyytyväinen. Kartta-aiheesta on syntynyt myös esimerkiksi tämä kortti.

Tags: , , ,

Poutapilviä ja pandavauva

29
Aug

Kortti tuttavien tuoreelle perheenjäsenelle heinäkuussa. Taustalla valkoinen korttipohja, jolla kuviopaperi SS1006 Blue Skies, Echo Park Paper Co:n Sweet Summertime -kokoelmasta. Kiiltokuvat on kiinnitetty 3D-tarroilla ja alareunaan on vielä huiskittu kiireesti leimasimilla muutama kirjain… (Tämän kortin kohdalla viimein tajusin, että jos näitä Scrappy Catin kirjaimia kiinnittää akryylilaattaan useamman kerrallaan, asettelusta tulee liian harvaa.)

Tags: , ,

Herkkuohjeonnittelut

29
Aug

Kortti lähti kesäterveisten kanssa syntymäpäiväonnitteluksi heinäkuussa. Kortti on tehty vaaleanruskealle kartongille, jonka päällä on ensin kakkupaperia, sitten kuviopaperia (Paperinauhan alennuslaatikosta), sitten pala Financial Timesia vasemmassa laidassa – mukavasti sattui löytymään kokkausaiheista tekstinpätkääkin. Ja tilpehöörit päälle: siirtokuva, leveämpää ja kapeampaa nauhaa, nappeja, kahvikuppitarroja sekä herkkuohje.

Melkoinen sekametelisoppa, mutta jotenkin värimaailmasta tuli kuitenkin mieleinen. Tuo kuviopaperi oli erityisesti mieleen. Se huono puoli sieltä Paperinauhan alelaatikosta kalastelusta on, että jälkeenpäin ei ole aavistustakaan kenen suunnittelijan paperia tuli hankkineeksi. Tykkään kuitenkin ostaa paperin kerrallaan, koska Paperinauhan valikoimat ovat yltäkylläiset ja sillä tavalla saa ostettua vain arkkeja joista tosiaan tykkää. Lehtiöistä tuppaa jäämään käyttämättömiä yksilöitä pyörimään laatikkoon. Nuo oikean alakulman puiset napit olivat viimeiset laatuaan, tykkäsin niistä kovin, pitäisi jostakin kalastella lisää samanmoisia.

Tags: , , , , ,