Asta

Asta nykyään myös bloggaa, mutta ennen kaikkea oikein mielellään leikkaa ja liimaa, ja on tehnyt sitä ahkerasti 90-luvun puolivälistä saakka. Pääasiallisena tuotoksena valmistuu erilaisia kortteja. Inspiraatio iskee missä ja milloin tahansa – ruokakaupan vihannesosastolla kumkvatin väri saa mielikuvituksen matkustamaan sateenkaaren päähän ja vielä kauemmas, ja taas on riennettävä kotiin kuvioleikkureiden ääreen, skräppipaperin kiilto silmissä. Laatikot kannetaan kaapista keittiön pöydälle, ja siitä seuraa, että nukkumaan ei malta mennä ja työpaikalla palaverissa vilkuillaan kelloa ja odotellaan kotiinpääsyä tavallista kiivaammin.

Kortin tekemisen prosessi on minulle ikäänkuin meditointia, joka voi kestää tuntikausia. Alkuun päästään jostakin inspiroivasta kuvasta, paperista tai muusta materiaalista ja sen jälkeen sovitetaan sopivia värejä ja materiaaleja pohjan päälle niin kauan kunnes tulos miellyttää.

Korttiaskarteluni perustuu tavallisimmin yksinkertaiseen kartonkia kartongille -menetelmään, ja nykyisin askartelukauppojen ollessa pullollaan kaiken maailman kuviopapereita ja erikoisjuttuja, mahdollisuuksien kirjo onkin rajaton.  Tykkään kovasti käyttää kaikenlaista erikoista ylijäämämateriaalia, jota ei saa askartelukaupasta (kierrätysmateriaalinakin se tunnetaan). Kaikenlaista muoviroinaa vältän usein viimeiseen asti, enkä myöskään tapaa haalia tarvikkeita, kuten leimasimia ja leikkureita, jotka eivät riitä paria projektia pidemmälle.

Tämän blogin tarkoitus on toimia pääasiassa arkistona itselle, mutta myös inspiraationa muille, jos vain mahdollista. Omien kädenjälkien lisäksi saatan jakaa mielenkiintoisia ja inspiroivia asioita myös oman työpöytäni ulkopuolelta. Korttien lisäksi voi toisinaan sijaa saada myös muu kiinnostava käsillä tekeminen.

Omanapa.fi:n sisar ja edeltäjä Maailmanhalausblogi sijaitsee osoitteessa http://omanapa.blogspot.com.