Archive for the ‘Ompelut’ Category
Farkunlahkeiden uudet leikit
Feb
Yhdet farkut ovat odotelleet uutta elämää kaapissa jo jonkin aikaa, nyt oli tarvetta kangaskoreille, ja tällaista jälkeä siitä sitten syntyi. Nämä olivat nyt toinen ja kolmas pyöreäpohjainen kangaskori, jotka olen tehnyt, ja todennäköisesti viimeiset sellaiset. Ehkä se olisi helpompaa, jos olisi millimetrin tarkka kaava, mutta itselläni ei ole ollut, kun on ollut farkunlahjetta ja muuta. Ja tuo “vuorikankaan” ompelu! voi jestas! Tässä käytin nyt kahta erilaista strategiaa, mutta ei se helpommaksi muuttunut.
No, asiansa nuo ajavat ja välimatkan päästä tarkasteltuna ovat ihan hauskoja.
Nukelle
Jan
Yllätin itseni heti vuoden aluksi ja tein nukelle juhlamekon. Tuo kankaanpala on kulkenut mukanani 20 vuotta, ja nyt viimein löytyi sopivankokoinen käyttökohde. Noin aloittelijaksi sanoisin, että ihan hyvin meni (ja opin paljon).
(Kuvat valitettavaa puhelinlaatua, mutta olennainen näkyy…)
Vanhoja pitsejä
Apr
Pitsit ovat kiehtoneet minua jo jonkin aikaa, erityisesti tuollaiset vanhat pöytäliinat. Ne ovat hirmuisen kauniita, mutta alkuperäisessä tarkoituksessaan niitä ei oikein tavallisessa kodissa tunnu tarvitsevan nykyään. Niistä ovat monet tuunanneet kaikenlaista, itse päädyin tällaiseen ratkaisuun.
Nuo hieman kuluneet tabletit olivat loistava tausta tarjota näille hienoille pöytäliinoille uutta käyttöä. Harsin liinat kiinni tabletteihin, joten ne irtoavat vielä jos tulee mieleen vielä parempi käyttötarkoitus näille. Olen löytänyt nuo liinat kirpputoreilta, ja on mukavaa että kun joku on nähnyt niin paljon vaivaa että on tehnyt tuollaisia liinoja, niin niitä voi käyttää johonkin ehkä aavistuksen alkuperäisestä käyttötarkoituksestaan poikkeavaan tarkoitukseen.
Varastossa on vielä muutama liina, joten toivottavasti löytyy vielä muitakin kivoja käyttötarkoituksia.